Pakastealtaan kinuskituutti, luku 10

Kun pääskyset lentävät vastatuuleen (linkki edelliseen lukuun: <3)

10. Luku

”Mä en olisi ikinä äiti susta uskonut!” Noora hehkutti innoissaan, kun he lähtivät kävelemään kotiaan kohti. ”Mutta miksi sä et ole kertonut mulle mitään?” Äiti kiemurteli ja puri huultaan kunnes sanoi: ”Mä pelkäsin, miten sä reagoisit. Että sä et hyväksyisi äitisi seurustelevan. Ja kai mä pelkäsin, että sä inhoaisit Juhaa. Että sä kokisit sen ottavan isän paikan. Enkä mä ole enää mikään nuorikaan ja -”, Nooran ilme valahti hitaasti. ”Sä luulet, että mä jotenkin haavoittuisin oman äitini onnesta. Miten sä voit luulla niin? Niin kuin mä muka rikkoutuisin jokaisesta pienestäkin kolhusta tai muutoksesta, joka tulee elämässä mua vastaan. Anna sanoi ihan samalla lailla, sekään ei luottanut muhun!” Noora sanoi tukahtuneesti ja tajusi saman tien puhuneensa ohi suunsa. Hän nosti kätensä suunsa eteen, otti pari askelta takaperin ja lähti juoksemaan. ”Noora! Älä mene! Odota nyt. Hei! Kerro mitä on tapahtunut!” Noora kuuli äitinsä huutavan takanaan, mutta ei pysähtynyt, vaan juoksi suoraan Tanelin ovelle ja alkoi koputtaa hillittömästi ovelle.

      Taneli avasi oven nauraen jollekulle, joka oli syvemmällä asunnossa. ”Noora”, Taneli sanoi ja lakkasi nauramasta. Noora yritti astua sisään, mutta Taneli seisoi tiiviisti oven edessä Nooran kurkkiessa hänen hartioidensa yli. ”Saanko mä tulla sisälle?” Noora sanoi hengästyneenä. ”Sori, nyt ei ole kovin hyvä hetki, tule joskus toiste, jooko?” Taneli sanoi vältellen Nooran katsetta ja vaihtoi jalkaa. Samassa joku huusi eteiseen: ”Taneli? Kuka siellä oikein on? Tule jo sisälle sieltä!” Nooran sydän tuntui halvaantuvan. Hänen jalkansa alkoivat täristä ja hänen oli otettava tukea seinästä. Asunnosta kuulunut ääni oli Annan.

      Noora niiskutti laahustaessaan kotiinsa, naapuriin. Miksi kaikki meni yhtäkkiä niin pieleen? Ensin oli välien katkeaminen Annan kanssa, sitten äidin kanssa ja lopuksi vielä Taneli oli pettänyt hänen luottamuksensa. Hän ei tuntenut enää jalkojaan eikä käsiään. Hänen kasvonsa olivat jälleen kyyneleiden juovittamat, kun hän kiipesi avoimesta ikkunasta huoneeseensa. Onneksi oli kesä. Noora kaivautui peiton alle ja vaikka kello oli vasta kahdeksan, hän nukahti hetkessä.

     Seuraavan kerran kun hän heräsi ja katsoi kelloaan, se oli kaksi. Hitto, ei olisi pitänyt mennä niin aikaisin nukkumaan. Mä olen nyt jo ihan pirteä, Noora tuumi ja nousi istumaan sängylleen. Pitsa janotti. Hän avasi pimennysverhon ja samassa kirkas aurinko häikäisi hänen silmiään. Noora käänsi katseensa pois typertyneenä. Kello olikin kaksi iltapäivällä! Kuinka pitkään hän oli oikein nukkunut?

      Eiliset vastoinkäymiset painoivat yhtä Nooran mieltä. Hän oli kurkkuaan myöten täynnä hankaluuksia ja päätti piristää itseään lähtemällä rannalle. Noora suuntasi vaatekaapilleen ja poimi päälleen suosikkikesämekkonsa. Mekon alle Noora puki bikinit, ensimmäistä kertaa tänä kesänä, ja heitti pyyhkeen tarakalle. Olisi aika heittää talviturkki, Noora ajatteli polkiessaan. Olihan sentään jo heinäkuun puoliväli.

      Noora huomasi nauttivansa suunnattomasti raikkaasta vedestä kelluessaan selällään. Rannalla oli muutamia tuttuja, joille Noora oli ohimennessään moikannut mutta joiden kanssa ei ollut jäänyt vaihtamaan kuulumisia. Siinä kelluessaan hän tajusi, että häneltä ei koskaan kysytty, miten meni. Kuulumisia oli kysytty aina Annalta ja Noora oli seurannut perässä kuin varjo, puhumattomana, hiljaista hymyä hymyillen. Ollut huomaamaton ja tarpeeton huomioida, mutta paikalle saapuminen oli näyttänyt paremmalta kahdestaan kuin yksin. Huomatessaan taas putoavansa syvemmälle synkkiin ja katkeriin ajatuksiin Noora nousi vedestä ja, kuin ravistellakseen ajatukset tiehensä pisaroiden mukana, hän puristi enimmät vedet pitkistä hiuksistaan. Hän kuivasi itsensä huolellisesti ja päätti poiketa paluumatkallaan kaupassa ostamassa jäätelön. Eilinen pitsa oli haihtunut eikä Noora ollut muistanut syödä mitään lähtiessään.

      Matkalla hän mietti taas Annaa, vaikka oli vakaasti luvannut itselleen pitää hänet poissa ajatuksistaan. Hänen ajatuksissaan häivähti hetken ajatus anteeksi antamisesta, mutta se häipyi niin nopeasti kuin oli syntynytkin. Sitten hän tajusi, sen takia Anna silloin alkukesällä erotti heidät, Tanelin ja Nooran! Juuri sillä hetkellä, kun Noora oli alkanut nauttia oikein kunnolla suudelmasta. Anna oli aivan varmasti kateellinen, vaikka tällä riittikin poikia vaikka muille jakaa. Hän ei ollut halunnut, että Nooralla kerrankin olisi jotain, mitä Annalla itsellään ei ollut.

     Tapansa mukaan Noora jumiutui minuuttikausiksi jäätelöaltaan viereen. Hän ei koskaan osannut päättää mitä halusi. ”Ota tuollainen kinuskituutti”, sanoi iloinen ääni hänen takanaan ja jonkun käsi laskeutui hänen olalleen. Noora käännähti ympäri ja näki edessään Soilen. Nooran silmiin syttyi pelokas katse. Muistikohan Soile, kuka sitä oli lyönyt kesällä? Miksi se oli nyt niin ystävällinen hänelle? Kysymykset risteilivät Nooran päässä, kunnes Soile avasi suunsa. ”Mä tiedän mitä sä ajattelet, kyllä mä muistan, mutta mä olen antanut anteeksi. Sitä paitsi mä ja Tomi erottiin, se jätkä on ihan kusipää. Ei siitä nyt kuitenkaan sen enempää. Tai no voin mä kertoa, sä kuitenkin kihiset uteliaisuudesta...” Soile höpötti iloisena Nooran vain tuijottaessa Soilea ilmeettömäksi jähmettyneenä.
     ”- Itse asiassa, mä olen sitä mieltä, että Tomi ei ole missään vaiheessa välittänyt mun mielipiteestä sen hiustyylin suhteen. Ai mutta hei, mun täytyykin tästä mennä, oli kiva tavata”, Soile sanoi ja korjasi laukkunsa asentoa. ”Heippa, ota se kinuski!” Soile hymyili ja iski silmää lähtiessään ripeästi kohti kassaa. Noora jäi tuijottamaan Soilen perään ja nipisti itseään toetakseen tapahtuneesta. Hän nappasi pikaisesti pakastealtaasta Soilen suositteleman jäätelötuutin ja sitä nuoleskellen, mitään sen kummemmin maistamatta, ajoi Nopsallaan kotiin syvälle ajatuksiinsa uppoutuneena.